Viime
kerralla oli aiheena jus ad bellumin
(milloin on oikeutettua turvautua sotaan) ehkä tärkein kriteeri eli oikeutettu
syy. Lyhykäisyydessään se tarkoittaa sitä, että sodalla tulee olla tarpeeksi
painavat perusteet, jotta sillä voidaan oikeuttaa ihmisten tappaminen. Tänään
on vuorossa lyhyesti muut arviointikriteerit.
Ensiksikin
sodan oletettujen hyvien ja pahojen vaikutusten tulee olla suhteellisia.
Suhteellisuuden tarkoittaa, että sodan relevanttien hyvien seurausten tulee
ylittää sodan relevantit pahat seuraukset. Esimerkiksi jos tuleva sota olisi
taistelua pienestä ja merkityksettömästä saaresta, olisi epäsuhteellista ryhtyä
sotaan, jos mahdollisina seurauksina olisi joutua tuhoisan hyökkäyksen
kohteeksi. Suhteellisuus käsittelee pelkästään sellaisia hyviä seurauksia,
jotka voimme suurella todennäköisyydellä olettaa tapahtuvaksi. Mahdollisia
hyviä seurauksia on siis punnittava etukäteen mahdollisia pahoja seurauksia
vastaan. Suhteellisuuteen liittyy ainakin kaksi suurta ongelmaa. Ensimmäinen on
episteeminen eli tiedollinen ongelma: miten laskemme sen, onko sota
suhteellinen vai ei? Toinen ongelma on, että kuinka mittaamme hyvien ja
huonojen vaikutusten suhteen ennakkoon sodassa? Yksilöiden välisessä
itsepuolustustilanteessa tämä on yleensä helpompaa: kun Matti on aikeissa
käyttää itsepuolustusta Teppoa kohtaan, on Matin helpompaa laskea ja punnita hyvien
ja pahojen vaikutusten suhdetta.
Toiseksi,
oikean
auktoriteetin on julistettava sota. Oikealla auktoriteetilla
tarkoitetaan henkilöä, joka on valtuutettu julistamaan sota. Suomessa oikean
auktoriteetin roolissa on esimerkiksi Suomen tasavallan presidentti. Jenkeissä
taas Obama tai kongressi. Tämä saattaa kuulostaa vanhahtavalta kriteeriltä,
joka on peräisin keskiajalta – niin se itse asiassa onkin. Nykyään on käyty
jonkin verran keskustelua siitä, onko tällä enää mitään merkitystä sodan
oikeutuksen arvioinnissa. Mene ja tiedä.
Kolmanneksi,
sodalla tulee olla kohtuullinen toivo onnistumisesta. Tämän kriteerin mukaan jos
valtioon tunkeudutaan sellaisella voimalla, mitä on mahdotonta vastustaa, niin
olisi parempaa luovuttaa kuin taistella ja kuolla. Kriteeri ei siis missään
nimessä väitä, että vain sellaiset sodat olisivat oikeutettuja, jotka ovat
varmasti voitettavissa – sodalla tulisi olla edes jonkinlainen toivo
onnistumisesta. Tämä(kin) kriteeri kuulostaa varsin oudolta ja
vieroksuttavalta. Tämä onkin ehkä peräisin siitä, että nämä edellä mainitut ”oikeat
auktoriteetit” määräävät joukkonsa taistelemaan sodassa, mutta eivät kuitenkaan
itse osallistu fyysiseen taisteluun millään lailla, paitsi seuraamalla sivusta.
Jos valtiolla ei ole mitään mahdollisuutta onnistua sodassa (vaikka se olisikin
muuten oikeutettu), niin näillä oikeilla auktoriteeteilla ei ole moraalista oikeutta
lähettää sotilaitaan sinne tapettaviksi.
Viimeiseksi,
sodan tulee olla viimeinen vaihtoehto. Viimeinen vaihtoehto pitää sisällään,
että sota voi olla oikeutettu vain silloin kun kaikki muut keinot on todettu
hyödyttömiksi (esim. diplomaattinen painostus, neuvottelut ja taloudelliset
sanktiot). Tämän kriteerin tarkoitus on estää sotimista ja tarpeetonta
tappamista, jos rauhanomaiset keinot ovat käytettävissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti