Oikeutetun sodan teoria IV - Jus in bello

Noniin olemme päässeet sodan julistamisesta (jus ad bellum) itse sodassa toimimiseen eli jus in belloon. Tämän arviointikriteerin tarkoituksena on estää sotilaita toimimasta ilman minkäänlaisia moraalisia rajoituksia. Oikeutetun sodan teoreetikkojen mukaan nämä rajoitukset voidaan jakaa kolmeen eri vaatimukseen.

Ensimmäinen vaatimus on, että sodassa on pystyttävä erottelemaan ne, joita kohtaan saa legitiimisti hyökätä niistä, joita kohtaan ei saa legitiimisti hyökätä. Erottelun vaatimuksen mukaan on väärin tarkoituksenmukaisesti hyökätä taisteluihin osallistumattomia kohtaan sodassa, koska he ovat syyttömiä sodassa tapahtuviin kauheuksiin. Tämä tarkoittaa sitä, että he eivät ole millään lailla osallisena sotaan; he eivät taistele itse sodassa eivätkä ole olleet aiheuttamassakaan sitä, joten heitä kohtaan on aina moraalisesti väärin hyökätä. Erottelun vaatimus sallii tarkoituksenmukaisen hyökkäyksen vain niitä kohtaan, jotka joko osallistuvat taisteluihin tai aiheuttavat potentiaalisen uhan olemalla esimerkiksi sotilaan asussa ase kädessä sotatantereella.

Toinen vaatimus on, että sodassa tapahtuvien tekojen tulee suhteellisia sen aiheuttamiin vahinkoihin nähden. Jos on olemassa kaksi erilaista, mutta yhtä tehokasta taktiikkaa täysin samaan sodan lopputulokseen (esim. sodan lopettaminen), on taktiikoista valittava vähemmän tuhoisa. Otetaan esimerkkinä, että A:lla on kaksi vaihtoehtoa käydä sotaa B:tä vastaan. Ensimmäisessä vaihtoehdossa hyökättäisiin B:n pääkaupunkiin pommi-iskuin. Iskut tappavat sotilaiden lisäksi myös siviilejä ja tuhoavat infrastruktuuria. Toisessa vaihtoehdossa hyökättäisiin pelkästään B:n sotilastukikohtiin, jotka sijaitsevat kaukana siviiliväestöstä ja muusta asutuksesta. Suhteellisuuden vaatimuksen mukaan A:n olisi valittava jälkimmäinen vaihtoehto.

Kolmas vaatimus on, että sodassa tulee käyttää niin vähän voimakeinoja kuin mahdollista. Tämän vaatimuksen tarkoitus on rajoittaa sotilaita tappamasta toisiaan. Erottelun ja suhteellisuuden vaatimukset keskittyivät siihen, että sodassa on oikeutettua tappaa tarkoituksenmukaisesti vain ja ainoastaan taistelijoita. Vähäisen voimankäytön vaatimus keskittyy siihen, etteivät taistelijat ole oikeutettuja tappamaan toisiaan edes sotatantereella, jos he pystyvät saavuttamaan saman lopputuloksen vähemmällä voimankäytöllä. Esimerkiksi taistelija 1:llä on kaksi vaihtoehtoa saada taistelija 2 pois pelistä. Ensimmäinen vaihtoehto olisi 2:n tappaminen. Toinen vaihtoehto olisi taas 2:n vangitseminen siten, että 1 murtaisi samalla 2:n jalan. Näistä kahdesta vaihtoehdosta olisi tämän vaatimuksen mukaan valittava jälkimmäinen, koska siinä käytetään ”vähemmän voimaa” kuin ensimmäisessä vaihtoehdossa.

Tämä tällä kertaa. Ensi viikolla vielä lyhyesti jus post bellumista (miten sodan loputtua on oikeutettua toimia) ja sen jälkeen siirrytään sodasta johonkin vähemmän masentaviin aiheisiin. Peace!