Oikeutetun sodan teoria IV - Jus in bello

Noniin olemme päässeet sodan julistamisesta (jus ad bellum) itse sodassa toimimiseen eli jus in belloon. Tämän arviointikriteerin tarkoituksena on estää sotilaita toimimasta ilman minkäänlaisia moraalisia rajoituksia. Oikeutetun sodan teoreetikkojen mukaan nämä rajoitukset voidaan jakaa kolmeen eri vaatimukseen.

Ensimmäinen vaatimus on, että sodassa on pystyttävä erottelemaan ne, joita kohtaan saa legitiimisti hyökätä niistä, joita kohtaan ei saa legitiimisti hyökätä. Erottelun vaatimuksen mukaan on väärin tarkoituksenmukaisesti hyökätä taisteluihin osallistumattomia kohtaan sodassa, koska he ovat syyttömiä sodassa tapahtuviin kauheuksiin. Tämä tarkoittaa sitä, että he eivät ole millään lailla osallisena sotaan; he eivät taistele itse sodassa eivätkä ole olleet aiheuttamassakaan sitä, joten heitä kohtaan on aina moraalisesti väärin hyökätä. Erottelun vaatimus sallii tarkoituksenmukaisen hyökkäyksen vain niitä kohtaan, jotka joko osallistuvat taisteluihin tai aiheuttavat potentiaalisen uhan olemalla esimerkiksi sotilaan asussa ase kädessä sotatantereella.

Toinen vaatimus on, että sodassa tapahtuvien tekojen tulee suhteellisia sen aiheuttamiin vahinkoihin nähden. Jos on olemassa kaksi erilaista, mutta yhtä tehokasta taktiikkaa täysin samaan sodan lopputulokseen (esim. sodan lopettaminen), on taktiikoista valittava vähemmän tuhoisa. Otetaan esimerkkinä, että A:lla on kaksi vaihtoehtoa käydä sotaa B:tä vastaan. Ensimmäisessä vaihtoehdossa hyökättäisiin B:n pääkaupunkiin pommi-iskuin. Iskut tappavat sotilaiden lisäksi myös siviilejä ja tuhoavat infrastruktuuria. Toisessa vaihtoehdossa hyökättäisiin pelkästään B:n sotilastukikohtiin, jotka sijaitsevat kaukana siviiliväestöstä ja muusta asutuksesta. Suhteellisuuden vaatimuksen mukaan A:n olisi valittava jälkimmäinen vaihtoehto.

Kolmas vaatimus on, että sodassa tulee käyttää niin vähän voimakeinoja kuin mahdollista. Tämän vaatimuksen tarkoitus on rajoittaa sotilaita tappamasta toisiaan. Erottelun ja suhteellisuuden vaatimukset keskittyivät siihen, että sodassa on oikeutettua tappaa tarkoituksenmukaisesti vain ja ainoastaan taistelijoita. Vähäisen voimankäytön vaatimus keskittyy siihen, etteivät taistelijat ole oikeutettuja tappamaan toisiaan edes sotatantereella, jos he pystyvät saavuttamaan saman lopputuloksen vähemmällä voimankäytöllä. Esimerkiksi taistelija 1:llä on kaksi vaihtoehtoa saada taistelija 2 pois pelistä. Ensimmäinen vaihtoehto olisi 2:n tappaminen. Toinen vaihtoehto olisi taas 2:n vangitseminen siten, että 1 murtaisi samalla 2:n jalan. Näistä kahdesta vaihtoehdosta olisi tämän vaatimuksen mukaan valittava jälkimmäinen, koska siinä käytetään ”vähemmän voimaa” kuin ensimmäisessä vaihtoehdossa.

Tämä tällä kertaa. Ensi viikolla vielä lyhyesti jus post bellumista (miten sodan loputtua on oikeutettua toimia) ja sen jälkeen siirrytään sodasta johonkin vähemmän masentaviin aiheisiin. Peace!

Oikeutetun sodan teoria osa III - Jus ad bellum pt. II

Viime kerralla oli aiheena jus ad bellumin (milloin on oikeutettua turvautua sotaan) ehkä tärkein kriteeri eli oikeutettu syy. Lyhykäisyydessään se tarkoittaa sitä, että sodalla tulee olla tarpeeksi painavat perusteet, jotta sillä voidaan oikeuttaa ihmisten tappaminen. Tänään on vuorossa lyhyesti muut arviointikriteerit.

Ensiksikin sodan oletettujen hyvien ja pahojen vaikutusten tulee olla suhteellisia. Suhteellisuuden tarkoittaa, että sodan relevanttien hyvien seurausten tulee ylittää sodan relevantit pahat seuraukset. Esimerkiksi jos tuleva sota olisi taistelua pienestä ja merkityksettömästä saaresta, olisi epäsuhteellista ryhtyä sotaan, jos mahdollisina seurauksina olisi joutua tuhoisan hyökkäyksen kohteeksi. Suhteellisuus käsittelee pelkästään sellaisia hyviä seurauksia, jotka voimme suurella todennäköisyydellä olettaa tapahtuvaksi. Mahdollisia hyviä seurauksia on siis punnittava etukäteen mahdollisia pahoja seurauksia vastaan. Suhteellisuuteen liittyy ainakin kaksi suurta ongelmaa. Ensimmäinen on episteeminen eli tiedollinen ongelma: miten laskemme sen, onko sota suhteellinen vai ei? Toinen ongelma on, että kuinka mittaamme hyvien ja huonojen vaikutusten suhteen ennakkoon sodassa? Yksilöiden välisessä itsepuolustustilanteessa tämä on yleensä helpompaa: kun Matti on aikeissa käyttää itsepuolustusta Teppoa kohtaan, on Matin helpompaa laskea ja punnita hyvien ja pahojen vaikutusten suhdetta.

Toiseksi, oikean auktoriteetin on julistettava sota. Oikealla auktoriteetilla tarkoitetaan henkilöä, joka on valtuutettu julistamaan sota. Suomessa oikean auktoriteetin roolissa on esimerkiksi Suomen tasavallan presidentti. Jenkeissä taas Obama tai kongressi. Tämä saattaa kuulostaa vanhahtavalta kriteeriltä, joka on peräisin keskiajalta – niin se itse asiassa onkin. Nykyään on käyty jonkin verran keskustelua siitä, onko tällä enää mitään merkitystä sodan oikeutuksen arvioinnissa. Mene ja tiedä.

Kolmanneksi, sodalla tulee olla kohtuullinen toivo onnistumisesta. Tämän kriteerin mukaan jos valtioon tunkeudutaan sellaisella voimalla, mitä on mahdotonta vastustaa, niin olisi parempaa luovuttaa kuin taistella ja kuolla. Kriteeri ei siis missään nimessä väitä, että vain sellaiset sodat olisivat oikeutettuja, jotka ovat varmasti voitettavissa – sodalla tulisi olla edes jonkinlainen toivo onnistumisesta. Tämä(kin) kriteeri kuulostaa varsin oudolta ja vieroksuttavalta. Tämä onkin ehkä peräisin siitä, että nämä edellä mainitut ”oikeat auktoriteetit” määräävät joukkonsa taistelemaan sodassa, mutta eivät kuitenkaan itse osallistu fyysiseen taisteluun millään lailla, paitsi seuraamalla sivusta. Jos valtiolla ei ole mitään mahdollisuutta onnistua sodassa (vaikka se olisikin muuten oikeutettu), niin näillä oikeilla auktoriteeteilla ei ole moraalista oikeutta lähettää sotilaitaan sinne tapettaviksi.

Viimeiseksi, sodan tulee olla viimeinen vaihtoehto. Viimeinen vaihtoehto pitää sisällään, että sota voi olla oikeutettu vain silloin kun kaikki muut keinot on todettu hyödyttömiksi (esim. diplomaattinen painostus, neuvottelut ja taloudelliset sanktiot). Tämän kriteerin tarkoitus on estää sotimista ja tarpeetonta tappamista, jos rauhanomaiset keinot ovat käytettävissä.