Sananvapaus vs. vihapuhe
Piti jatkaa tällä kerralla urheilun ja liikunnan
eroista, mutta Ranskan traaginen tapahtuma muutti oman suuntani taas hiukan
negatiivisemmaksi. Halusin itsekin sanoa muutaman sanan tämän viikon kuumasta
perunasta – sananvapaudesta.
Mediassa on käyty erittäin paljon
keskustelua sananvapauteen, sensuuriin ja kaikkeen muuhun liittyen.
Harmittavinta tässä keskustelussa on ollut kuitenkin se, että käsite ’sananvapaus’
on otettu annettuna ja sillä viitataan monien henkilöiden taholta sellaiseen
asiaan, jota se ei missään nimessä tarkoita. Tästä hyvänä esimerkkinä on aamulla Ylen
Aamu-TV:ssä ollut henkilö, joka käsittääkseni rinnasti sananvapauden siihen,
että sananvapauden haltia voi sanoa mitä vain ja mistä asiasta tahansa – toki
näin voi tehdäkin, mutta tällöin on otettava huomioon myös se, että
sananvapauden myötä henkilölle muodostuu myös vastuu sanotustaan. Kuten yleensäkin, sananvapauden mielivaltainen
käyttö omasta ”sananvastuusta” välittämättä voi johtaa hankaluuksiin ja sillä
voi olla henkilölle mittavat seuraukset. Jos henkilön sananvapauden käyttö
menee liiallisuuksiin, käytetään siitä yleensä käsitettä ”vihapuhe”.
Vihapuhetta pidetään yleensä hyvin
tulkinnanvaraisena käsitteenä. Valtakunnansyyttäjän työryhmän laatimassa
luonnoksessa vihapuheella tarkoitetaan sellaisia lausumia (esim. uskontoa tai
etnisyyttä loukkaavia), ”joissa lausumien
kohdetta uhataan, solvataan, panetellaan tai muuten loukataan rangaistavalla
tavalla” (Valtakunnansyyttäjänviraston työryhmä 2012). Raportin mukaan
vihapuheen lähtökohdaksi on otettu rikoslaissa esiintyvät: (törkeä)
kiihottaminen kansanryhmää vastaan, kunnianloukkaukset, julkinen kehottaminen
rikokseen, uskonrauhan rikkominen ja sotaan yllyttäminen (Valtakunnansyyttäjänviraston
työryhmä 2012).
Euroopan unionin ministerineuvoston
mukaan käsite vihapuhe kattaa kaiken sellaisen ilmaisun, joka levittää tai
edistää rasistisia, antisemitistisiä, muukalaisvastaisia tai muita ilmaisun
muotoja, jotka ovat kytköksissä suvaitsemattomuuteen tai vihamielisyyteen,
esim. maahanmuuttajia, eri sukupuolia tai eri uskontokuntia kohtaan (Committee
of Ministers of the Council of Europe 1997).
Tällaisen siirtymisen sananvapaudesta
vihapuheeseen joutui kokemaan myös eräs julkisuudessa esiintynyt henkilö X
joitakin vuosia sitten.
Tapaus Suomesta
2010-luvulla X tuomittiin
blogikirjoitustensa vuoksi sakkorangaistukseen uskonrauhan rikkomisesta,
kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja sananvapauden rikkomisesta. Monet
argumentoivat X:n puolesta, että hän käytti pelkästään oikeuttansa sananvapauteen
esittäessään näkemyksiään mm. muslimeista ja somaleista. Korkein oikeus oli
kuitenkin eri mieltä ja tuomitsi X:n. Tarkoitukseni on pohtia seuraavaksi
lyhyesti X:n tuomiota juridisesta ja moraalisesta näkökulmasta. Huom! En ole
juristi, joten tämä lainopillinen näkemykseni ei perustu 100% faktaan,
pahoittelut siitä!
Juridinen näkökulma
Juridisessa mielessä näyttäisi aluksi
yllättävänkin selvältä, että X:n saama tuomio sananvapauden rikkomisesta olisi
aiheeton. Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja Suomen perustuslain mukaan
jokaisella yksilöllä Euroopassa tulee olla oikeus sananvapauteen:
Jokaisella on
sananvapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa
ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja
viranomaisten siihen puuttumatta. Tämä artikla ei estä valtioita tekemästä
radio-, televisio- ja elokuvayhtiöitä luvanvaraisiksi. (Finlex 1999, 10 artikla
osa I.)
Jokaisella on
sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa
tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.
Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla
voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä
rajoituksia. (Suomen perustuslaki, 731/1999.)
Tällä tavoin ajateltuna X käytti vain
omaa sananvapauttaan esittäessään kommentteja islamista, Muhammadista ja
somaleista. Valtionsyyttäjä Mika Illmanin mukaan sananvapautta saa kuitenkin
rajoittaa silloin, kun se loukkaa toisen kunniaa tai turvallisuutta (Illman
2005).
Tarkemmin tarkasteltuna Euroopan
ihmisoikeussopimuskin antaa meille selkeät siitä, milloin sananvapautta saa
rajoittaa – silloin, kun se on välttämätöntä:
(...)
demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen turvallisuuden, alueellisen
koskemattomuuden tai yleisen turvallisuuden vuoksi, epäjärjestyksen tai
rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, muiden
henkilöiden maineen tai oikeuksien turvaamiseksi, luottamuksellisten tietojen
paljastumisen estämiseksi, tai tuomioistuinten arvovallan ja puolueettomuuden
varmistamiseksi. (Finlex 1999, 10 artikla osa II.)
Näkemykseni mukaan X:lle langetettu
syyte sananvapauden rikkomisesta oli aiheellinen, koska hänen kirjoituksissaan
esiintyvät väitteet esimerkiksi muslimeista ja somaleista olivat moraalisesti
arveluttavia. Tällä tavoin ajateltuna X:n blogikirjoitusta voidaan pitää
vihapuheena, jos vihapuhe määritellään antisemitististen, rasististen tai
uskonvastaisten puheiden levittämiseksi (kts. Committee of Ministers of the
Council of Europe 1997).
X tuomittiin myös kiihottamisesta
kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta. Näkemykseni mukaan X solvasi
ja kategorisoi selvästi blogikirjoituksessaan somaleita etnisen alkuperän ja
ihonvärin perusteella – ”Ohikulkijoiden
ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan
geneettinen erityispiirre.” (KKO:2012:58). – ja syyllistyi näin kiihottamiseen
kansanryhmää vastaan. X esitti myös
esimerkiksi moraalisesti arveluttavia väitteitä islamista, kuten: ”Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam
on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Allahin
tahto.” (KKO:2012:58). On juridisesti oikeutettua syyttää X:ää uskonrauhan
rikkomisesta, koska hän halveksuu islamilaisia uskonnonharjoittajia ja yleistää
islamin olevan pedofilian hyväksyvä uskonto.
Koska ’kiihottaminen kansanryhmää
vastaan’ ja ’uskonrauhan rikkominen’ on otettu ennakkotapauksiksi ’vihapuheen’
määrittelyssä, on mielestäni juridisesti perusteltua syyllistää X:ää vihapuheen
esittäjäksi (kts. Valtakunnansyyttäjänviraston työryhmä 2012).
Moraalinen näkökulma
Näkemykseni mukaan kysymys moraalisesta
vihapuheesta on selvästi haastavin ja epäselvin. Jos ajatellaan esimerkiksi X:n
kirjoituksia islamilaisuuden pedofiliasta moraalisessa mielessä, ovat hänen
kirjoituksensa jossakin mielessä oikeutettuja. Karen Armstrongin (2006) mukaan
Muhammad oli naimisissa alle 10-vuotiaan Aishan kanssa. Nykyaikamme laillisen
ja moraalisen näkemyksen mukaan tämä ei kävisi päinsä. Hänet tuomittaisiin
Suomen rikoslain mukaan ainakin lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. X puolustikin
oikeudessa blogikirjoitustaan toteamalla, ettei Muhammadkaan ole niin pyhä, ettei
häntä voitaisi kritisoida (KKO:2012:58).
X:n väitteet Muhammadista pedofiilini
olisivat totta, sillä voimme lätkäistä ne Iso-A:n (Aristoteles) syllogismiin:
(i) Kaikki ihmiset, jotka tekevät
kuuttatoista vuotta nuoremmalle lapselle seksuaalisen teon, ovat pedofiilejä
(ii) Aisha oli 10-vuotias
(jp)
Muhammad oli pedofiili
Tähän asti X:n argumentti näyttääkin
melkoisen pätevältä – tästä eteenpäin hän sortuukin sitten ns. kaltevan tason
virheargumenttiin (slippery slope). Kaltevan
tason pääajatus on muuten se, ”että jokin
tapahtuma tai tehtävä päätös johtaa välttämättä johonkin toiseen tapahtumaan tai
päätökseen” (Ylikoski 2011). Esimerkkinä tästä olisi tällainen (melko
yleinenkin?) ajatusketju: (i) tupakanpoltto johtaa väistämättä kannabiksen
kokeiluun. (ii) Kannabiksen kokeilu johtaa kovempien aineiden kokeiluun. (iii) Kovemmat
aineet johtavat taas rötöksiin kasvuun. (iv) Rötökset johtavat taas pahempiin rikoksiin.
(v) Pahemmat rikokset väkivaltaan ja murhiin jne. – loputon kierre, jossa
tilanne eskaloituu koko ajan pahemmaksi ja pahemmaksi.
Argumentoidessaan Allahin olevan
pedofiili ja yleistäessään jokaisen muslimin olevan myös pedofiili, koska he
noudattavat Allahin ja Muhammadin tahtoa (KKO:2012:58), X ajautuu kaltevaan tasoon
syystä, ettei hän ota huomioon esimerkiksi sitä, että juuri tässä kohdassa
Muhammad saattaakin olla väärinkäsittänyt Allahin tahdon. Toisena vaihtoehtona
voisi olla se, etteivät kaikki muslimit seuraa Muhammadin tahtoa tässä asiassa.
Uskallan nimittäin väittää Islamia sen kummemmin tuntematta, ettei jokainen
Muslimimies ole naimisissa alaikäisen tytön kanssa. Muitakin vaihtoehtoja
varmasti on, mutta nämä tulivat ensimmäisinä mieleen.
Jos taas tarkastelemme asiaa vihapuheen
määritelmän näkökulmasta, on selvää, että X toimi moraalisesti väärin. X ei
esitä argumenteilleen esimerkiksi somaleiden laiskottelusta minkäänlaisia
faktuaalisia premissejä, joka pätevöittäisi johtopäätöksen (kts. Capaldi &
Smith 2007). Millä perusteella X voi universalisoida väitteensä siitä, että somalien
kansallisena piirteenä on ”ohikulkijoiden ryöstely” ja ”laiskottelu”?
Pohdintaa
Filosofit John Locke (1632–1704) ja
John Stuart Mill (1806–1873) argumentoivat tovi sitten, että ilmaisunvapautta
saa rajoittaa vain silloin, kuin se edistää yhteistä hyvää. Ongelmaksi tästä
tulee se, mitä/mikä on meidän kaikkien yhteinen hyvä? Lockelta ja Milliltä
voitaisiin myös kysyä: miten ilmaisunvapauden rajoittamisesta aiheutuneet
vahingot mitataan? Ovatko vahingot muiden vahingoittamista (harm to others) vai pelkästään muiden
loukkaamista (offense)? (Heydt 2006).
Voitaisiinko yksinkertaisesti todeta,
että sananvapauden tulisikin toimia ”maassa maan tavalla” -mentaliteetilla?
Tämä saattaisi aluksi kuulostaa paremmalta, mutta kohtaa heti vastaväitteen – entä
jos ollaan puolueettomalla maaperällä jossa kahden henkilön erilaiset uskomukset
ajautuvat ristiriitaisuuteen?
Tästä mainiona esimerkkinä käy mieleeni
muistunut esimerkki muutaman vuoden takaiselta Heta Gyllingin luennolta.
Gylling esitti tapauksen, jossa Hollannin naispääministeri halusi kätellä
miespuolista Saudi-Arabian edustajaa hänet tavatessaan. Saudi-Arabian edustaja
ei taas suostunut kättelemään Hollannin naispääministeriä, koska se oli hänen
uskonsa vastaista. (Gylling 2012.) Miten tällaisessa tilanteessa pitäisi
menetellä? Tämä esimerkkitapaus liittyy pikemminkin ilmaisunvapauteen kuin
sananvapauteen (sananvapaus kuuluu ilmaisunvapauteen), mutta y’all got the
point.
Jos uskomme sananvapauteen, tulisi sen
olla yhtenäinen ja tasa-arvoinen kaikille sukupuoleen, rotuun tai
yhteiskunnalliseen statukseen katsomatta. Ongelmaksi tästä syntyy kuitenkin se,
ketkä otamme mukaan kategoriaan ”kaikille”? Puhummeko ”kaikista” vain yhden
kulttuurin sisällä, yhdestä yhteiskunnasta vai ovatko ”kaikki” todellakin me
kaikki yli 7 miljardia yksilöä?
Koko maailman kattava tasa-arvoinen sananvapaus
vaikuttaa aika mahdottomalta ajatukselta ilman, että se vahingoittaa (harm) jotakin osapuolta. Jos taas otamme kategoriamme vain kulttuurin
tai yhteiskunnan sisältä, joudumme helposti relativistiseen kierteeseen;
voisimme argumentoida jonkin asian olevan meidän
kulttuurissamme täysin hyväksyttyä, mutta jossakin toisessa kulttuurissa sen
varmaan olevan sananvapauden vastaista. Jätän kuitenkin tarkasteluni tähän,
koska relativistisen näkökulman tarkasteleminen olisi jo itsessään laajan työn
aihe.
Ensi kerralla taas urheilua ja liikuntaa!
LÄHTEET
Armstrong,
Karen (2006): Muhammad. A Prophet for Our
Time. HarperCollins, New York.
Capaldi, Nicholas & Smit, Miles
(2007): The Art of Deception: An
Introduction to Critical Thinking. Prometheus Books, New York.
Committee of
Ministers of the Council of Europe (1997): “Of the Committee of Ministers to
Member States on "Hate Speech". Recommendaiton No. R
(97) 20, 106.
Finlex (1999): ”Perusoikeudet luku 2 12. §”. Suomen perustuslaki. 731/1999, 11.6.1999.
Finlex, valtiosopimukset (1999): “Sananvapaus”. Ulkoasiainministeriön ilmoitus Euroopan
ihmisoikeussopimuksesta (Yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien
suojaamiseksi) sellaisena kuin se on muutettuna yhdennellätoista pöytäkirjalla.
63/1999.
Gylling, Heta Alexandra (2012): “Ilmaisunvapaus”. Yhteiskuntafilosofian aineopintojen yhteinen
osuus KF 240. Helsingin Yliopistossa 06.02.2012.
Heydt, Colin
(2006): “John Stuart Mill (1806-1873)”. Internet
Encyclopedia of Philosophy.
Illman,
Mika (2005): ”Sananvapautta vai kiihottamista kansanryhmää vastaan?” Oikeusministeriö.
Haaste 3/2005.
Valtakunnansyyttäjänviraston työryhmä (Luonnos) (2012): Rangaistavan vihapuheen lähettäminen
Internetissä.
Ylikoski, Petri (2011): ”Kuinka
argumentti voi epäonnistua?”. Teoksessa Marja-Liisa Kakkuri-Knuuttila (toim.): Argumentti ja Kritiikki: Lukemisen,
Keskustelun ja Vakuuttamisen Taidot. 8. painos. Gaudeamus, Helsinki.
